Jos joku sanoo putkimies, monelle välähtää mielessä se yksi kohtaus. Ovi aukeaa, sininen haalari, työkalupakki, hanasta tippuu, katseet kohtaavat. Klisee on niin syvällä, että melkein haistaa viemärin ja lavuaarinpuhdistusaineen. Mutta tämä on blogi LVI töistä. Ja joo, nyt puhutaan ihan oikeasti putkimiehestä aikuisviihteessä.

Miksi juuri putkimies? Ehkä siksi, että LVI työt ovat arjen supersankarihommaa. Kun vesi ei kulje, kaikki seisoo. Valo on kiva, mutta vessa voittaa valon. Aikuisviihde taas leikkii valmiilla kuvilla. Putkimies on helppo hahmo. Tulee paikalle, korjaa, lähtee. Tai ei lähde.

Olen nähnyt sen valmiin kuvan ja myös sen, mitä kuvien takana tapahtuu. Olin opiskeluaikana keikkaputkarin apuna. Keikka kuin keikka, ajattelin. Soitto tuli perjantaina, osoite teollisuushalliin, koodin perässä luki studio. En kysellyt. Menin.

Ensin se haju. Ei sellainen, minkä haluaisit yhdistää joustavaan työskentelyyn ja kameravaloon. Viemäri oli tukossa, ei lavuaarin perusplöräys vaan iso, väärin asennettu lattiakaivo, joka imi väärästä suunnasta. LVI työt eivät kysy aikaa eivätkä genreä. Ne vain tapahtuvat. Kuvausryhmä odotti. Maskeeraaja pyöritteli silmiä. Ohjaaja kysyi hiljaa, voiko sen tehdä ilman ääntä. Voin yrittää, sanoin, ja se oli totta vain puoliksi.

Pieni salaisuus. Ne hohtavan kirkkaat lavuaarit kuvissa ovat usein kuvauksessa irrallaan. Taakse on viritetty pikalukituksia, kuvakulmia varten tehdään pieniä ihmeitä, valaistus syö totuuden. Mutta vesi on totta. Vesi ei valehtele. Kun se löytää reitin, se menee. Ja kun se ei löydä, se jää. Silloin LVI työt ovat vähemmän sankaruutta ja enemmän kärsivällisyyttä. Yksi tiiviste, toinen tiiviste, kierretahna, ja käsi, joka mahtuu sinne minne kamera ei mahdu.

Ohjaaja tuli viereen kuiskaamaan. Tiedäthän, että tämä on aikuisviihdettä. Hymyilin. Tiedän, vastasin, ja mietin montako kertaa päivässä lämmönvaihdin miettii, onko tämä draamaa vai dokumenttia. Se siitä.

Yllättävä käänne tuli, kun ääni mies sai idean. Jos me nauhoitetaan tämä. Siis se pieni pulputus. Hän sanoi, että se voisi mennä taustalle. Hyvä taustaääni on puoli tunnelmaa. Siinä minä sitten olin, kyynerpäät märässä, pumppasin avarin letkuun rytmissä ja äänittäjä nyökkäsi kuin olisin lyönyt virveliin täydellisen iskuparin. LVI työt kohtasi foleyn. Tästä minulle ei maksettu bonusta, mutta sain elämän mittaisen tarinan.

Entä se klisee. Putkimies ja aikuisviihde. Jos kysyt minulta, putkimies päätyi sinne siksi, että hän on lähellä kynnystä, joka erottaa mukavuuden ja kaaoksen. Kun viemäri vetää, kaikki on mahdollista. Kun viemäri ei vedä, mikään ei ole. LVI työt ovat portinvartijan työtä, vaikka se kuulostaa komealta. Kenen tahansa kodissa ja myös valojen keskellä.

SEO mielessä, sanon tämän suoraan. Kun puhutaan LVI töistä, puhutaan viemärin avauksesta, lämpimän veden katoamisesta, lämmitysjärjestelmän kurinpalautuksesta, hanan vaihdosta ja pienten vuotojen metsästyksestä ennen kuin ne muuttuvat isoiksi. Nämä ovat tylsiä sanoja, paitsi silloin, kun ne pelastavat tuotantopäivän tai jouluaaton. Silloin ne ovat kaikkea muuta kuin tylsiä.

Yksi tuon päivän oppi. Aikuisviihteen setillä on sama kiire kuin millä tahansa rakennustyömaalla. Kaikella on hinta. Jokainen minuutti. Kun sanoin, että tarvitsen irrottaa lattiakaivon kehän ja haluan varmistaa kaadon, tuottaja katsoi minua kuin olisin pyytänyt kuuta. Sitten hän näki, miten vesi alkoi mennä pois. Hiljaisuus. Kamera huojui hetken, ja sitten joku taputti. En minä, kädet olivat täynnä töhnää. LVI työt eivät aina näytä sankarillisilta. Ne vain toimivat.

Toinen oppi. Klisee ei koskaan kerro sitä, mitä ruuvimeisseli kertoo. Putkessa ei ole romantiikkaa, on vain virtaus ja paine. Silti me annamme putkimiehelle roolin tarinassa, koska tarina tarvitsee jonkun, joka ilmestyy ovesta sisään ja muuttaa ilmaa. Oikeassa elämässä muutos on se, että kylmä vesi lakkaa valumasta keittiön lattialle. Tarinassa muutos on jotain muuta. Tätä ristiriitaa on kummallisen nautinnollista tarkastella. Ehkä siksi tämä kirjoitus olemassa on.

Jos haluat oikeasti hoitaa LVI työt niin, ettet joudu soittamaan apua kuvauspäivänä tai synttäreiden keskellä, aloita pienestä. Kuuntele hanoja. Opettele missä pääsulku on. Kysy huollolta, milloin viimeksi nousupystyjä on tarkastettu. Ei siksi, että olisi romanttista. Vaan siksi, että on parempi, kun vesi kulkee sinne minne sen pitää.

Ja kyllä, myönnän. Kun lähdin sieltä studiosta, joku kysyi, ehtisinkö tulla cameo rooliin. Ei siihen rooliin. Vaan siihen, jossa kannan työkalupakin ohi taustan. LVI työt saivat oman kehyskuvan. Kävelin. Hymyilin vähän liikaa. Myöhemmin ystävä lähetti linkin ja pysäytti kuvan. Siinä se on, sanoi, sinun kätesi. Se, joka pitää putkea oikeasta kohdasta.

Mitä en osannut odottaa. Se ääniraita päätyi lopulliseen leikkaukseen. Pieni pulputus, joka syntyi kun avasin ilmalukon juuri oikealla hetkellä. En koskaan kuullut sitä, koska en katsonut elokuvaa. Jossain se elää. LVI työt tekevät näin, ne jäävät jäljeksi, jota kukaan ei huomaa, ennen kuin se puuttuu.

Jos joku vielä ihmettelee, miksi putkimies on niin vahva hahmo aikuisviihteessä, vastaan nyt rauhallisesti. Hän edustaa sitä hetkeä, kun arjen kriisi ratkeaa ja kaikki muu voi jatkua. Kliimaksi on mahdollinen vain, jos perusasiat toimivat. Vesi tulee. Vesi menee. Välissä on ihminen, joka ymmärtää virtausta.

Sattuuko sinulla olemaan pääsulun sijainti mielessä?